Genetiikka tunnisti long covidin taustalla vaikuttavia mekanismeja – tutkimusryhmälle vuoden 2026 Medix-palkinto

Satojatuhansia ihmisiä ympäri maailmaa vaivaavan long covidin eli pitkäaikaisen koronavirusinfektion taustalta on löytynyt ensimmäinen selkeä biologinen selitys. Suomesta johdettu kansainvälinen läpimurtotutkimus palkittiin Minervasäätiön Medix-palkinnolla.

Koronavirusinfektion sairastamisen jälkeen osa potilaista jää kärsimään kuukausia tai jopa vuosia kestävästä sitkeästä oireyhtymästä, eli long covidista. Potilaiden kokemat oireet ja taudinkuva voivat vaihdella huomattavasti yksilöiden välillä. Yleisimpiä oireita ovat kuitenkin ylitsepääsemätön väsymys ja uupumus, aivosumu, erilaiset säryt sekä hengitystieoireet. 

Diagnoosin muodostaminen ja taudin ymmärtäminen on ollut lääketieteelle haastavaa. Suomalaisten tutkijoiden johtama kansainvälinen suurhanke toi kuitenkin toivotun käännekohdan osoittamalla, että oireyhtymällä on selkeä biologinen perusta.

Arvostetussa Nature Genetics -lehdessä julkaistun tutkimuksen johtajana toimi Suomen molekyylilääketieteen instituutin vanhempi tutkija Hanna M. Ollila Helsingin yliopistosta. 

Medix-palkinnon saaneen tutkimuksen johtajana toimi Suomen molekyylilääketieteen instituutin vanhempi tutkija Hanna M. Ollila Helsingin yliopistosta.

Avain löytyi keuhkojen puolustussoluista

Tutkimuksessa analysoitiin yli miljoonan ihmisen geneettistä dataa hyödyntäen muun muassa suomalaista FinnGen-aineistoa sekä sitä vastaavia aineistoja 16:sta eri maasta. Tuloksena ihmisen perimästä paikannettiin FOXP4-niminen geeni, joka toimii itsenäisenä riskitekijänä long covidin kehittymiselle. Vaikka kyseinen geeni liittyy osittain myös vakavaan akuuttiin koronatautiin, analyysit osoittivat sen olevan itsenäinen riskitekijä nimenomaan long covidiin.

– Tuloksemme osoittavat, että sekä itse sairastettu koronavirusinfektio että yksilölliset geneettiset tekijät altistavat long covidin puhkeamiselle. FOXP4-geenin rooli viittaa keuhkojen toiminnan ja paikallisen immuunivasteen merkitykseen taudin kehittymisessä, tutkimusryhmän johtaja Hanna M. Ollila kertoo.

Geneettiset erot auttavat ymmärtämään myös sitä, miksi samassa tilanteessa olevista ihmisistä toinen toipuu nopeasti ja toinen sairastuu pitkäaikaisesti. Esimerkiksi suomalaisista noin seitsemän prosenttia kantaa tätä kyseistä riskigeeniä, kun taas muualla Euroopassa se on selvästi harvinaisempi.

Ollila haluaa kuitenkin korostaa, ettei kenenkään tarvitse pelätä omaa geeniperimäänsä:

– Yksittäinen geeni ei määritä yksilön riskiä suoraan, vaan kyse on vivahteista väestötasolla. Geenitiedon suurin arvo on siinä, että se avaa meille ikkunan taudin biologisiin mekanismeihin sekä auttaa meitä ymmärtämään mistä taudit johtuvat ja minkälaisia yhteyksiä niillä on muihin tauteihin. 

Tunnustus long covid -potilaille ja poikkitieteelliselle tutkimukselle


Ollilan johtamassa kansainvälisessä projektissa yhdistettiin dataa 24:stä tutkimuksesta 16:sta eri maasta. Tutkimusprojektissa tehtiin tiivistä poikkitieteellistä yhteistyötä lukuisien eri tahojen kanssa sekä kansallisesti että kansainvälisesti, mutta kokonaisuutta koordinoitiin ja johdettiin tiiviisti Suomesta käsin.

Ollilaa palkinto ilahduttaa erityisesti sen vuoksi, että hänelle tärkeä tutkimusaihe saa huomiota:

– Tärkein asia tässä tunnustuksessa on se, että long covid sairautena saa näkyvyyttä. Koska kyseessä on uusi ja monimutkainen sairaus, tämän tason tunnustus viestii myös potilaille sitä, että heidän oireensa otetaan vakavasti ja asian biologisia syitä ratkotaan akateemisessa maailmassa hartiavoimin.

Palkittu tutkimus vaati valtavan ponnistuksen ja kansainvälisen verkoston saumatonta yhteistyötä. Ollila kiittelee kaikkia tutkimuksessa mukana olleita tahoja ja iloitsee siitä, että  kyseinen hanke osoitti laajamittaisen poikkitieteellisen yhteistyön voiman.

– Samassa puhelussa saattoi olla lääkäreitä, solubiologeja, tilastotieteilijöitä, data-analyytikkoja ja potilaita. Kehittämämme toimintamalli ja tutkimuskehys toimivat hyvänä sapluunana, ja soveltamalla samaa alustaa olemme laajentaneet tutkimusta jo muihin samankaltaisiin infektioiden jälkeisiin sairaustiloihin, kuten fibromyalgiaan ja krooniseen väsymysoireyhtymään, Ollila kertoo. 

Suomesta johdettua, kansainvälisesti vaikuttavaa tiedettä


Minervasäätiön Medix-palkinto, arvoltaan 20 000 euroa, on yksi suomalaisen lääketieteen merkittävimmistä tunnustuksista. Palkintoa on jaettu jo vuodesta 1988. Hanna M. Ollilan tutkimusryhmän vastaanottama palkinto alleviivaa suomalaisen lääketieteellisen tutkimuksen ja biopankkien ja aineistojen (kuten FinnGen) huipputasoa sekä kykyä johtaa globaalisti vaikuttavaa tiedettä.

Palkittu tutkimus julkaistiin vuoden 2025 alkupuolella arvostetussa Nature Genetics -tiedelehdessä otsikolla ”Genome-wide association study of long COVID”. Artikkelin pääkirjoittajina toimivat Vilma Lammi, Tomoko Nakanishi ja Samuel E. Jones, ja työn ohjauksesta vastasivat yhteistyössä Hugo Zeberg sekä tutkimusryhmän johtaja Hanna M. Ollila.

12.10.2026